Vuosi sitten neljä kaverusta päättivät toteuttaa jotain, joka mullistaa maailmaa energiaratkaisuiden saralla.
Näin syntyi Frame Power Oy.
Kokemusta meiltä löytyy jokaiselta vuosikymmenien ajalta sähkö- ja automaatioteknologioista, kylmä-/kuumaprosesseista, tietoliikenteestä ja tietoturvasta. Ollaan suunniteltu, johdettu projekteja, toteutettu ratkaisuita, oltu asiantuntijoita. Ollaan kierretty maailmaa, nähty erilaisia toimintaympäristöjä, opittu toimimaan ympäristöissä kuin ympäristöissä.
Pitkän ajan pohdintojen ja mietintöjen jälkeen oli aika ryhtyä muuttaamaan ideoita toteutuksiksi. Kehittäjän työn on hidasta, pään lyömistä seinään, kokeilua kokeilun perään. Jossain vaiheessa kuitenkin tulee onnistuminen ja itsessään ruokkii ideaa eteenpäin ja toimii polttoaineena tavoitteiden saavuttamiksi.
Vihdoin olemme tilanteessa jossa valo tunnelin päässä on sen verran kirkas että ideasta toteutukseksi on jo laboratoriossa koeponnistettu ja toimivaksi todettu. EIkä tämä jää tähän, idea hautomo hautoo ja uusia tavoitteita syntyy – prosessi on jälleen valmis käynnistymään.
Niin, meitä on neljä kaverusta, jokaisella pitkä kokemus omilta teknologia osa-alueiltaan, voimme kirkkain silmin sanoa ”kokemusta löytyy” vähän joka kantilta. Ollaan kuulolla, ideamme voivat joskus kuulostaa omituisilta, mutta kaikki tähtää energiatehokkaisiin, toimintavarmoihin ja kustannustehokkaisiin ratkaisuihin – ja ennen kaikkea kohti vähähiilisempää maailmaa.
Terveisin Juha, Marko, Jari ja Timo
A WordPress Commenter
Hi, this is a comment.
To get started with moderating, editing, and deleting comments, please visit the Comments screen in the dashboard.
Commenter avatars come from Gravatar.